Koulun laitteet ja ohjelmistot tehokäyttöön
Tietotekniikka sekä erilaiset sähköiset toimintaympäristöt kehittyvät niin voimakkaasti, että teknologiakehityksen seuraamiseen ja uusien teknologioiden käyttöönottoon ei riitä resursseja. Siksi kouluille hankittu välineistö on usein vajaakäytössä. Opettajien perehdyttäminen ja pedagogisesti mielekkäiden käyttötapojen edistäminen on edelleen haaste. Tarvitaan valtakunnallisia yhteistyöverkostoja ideoimaan tvt-opetuskäyttöä sekä ratkomaan siihen liittyviä teknisiä haasteita yhdessä.
Tampereen Koulun laitteet ja ohjelmistot tehokäyttöön -hankkeessa pyritään vastaamaan näihin haasteisiin. Opetushallituksen antaman koordinointitehtävän lisäksi Tampereen hankkeella edistetään Tampereen seutukunnan yhteisiä kehittämistavoitteita, jotka ovat myös samalla valtakunnallisia.
Tampereella kehittämisen painopiste on esi- ja alkuopetuksessa sekä perusopetuksessa. Sisällöllisiksi painopisteiksi hankkeelle on asetettu mobiililaitteiden sekä vuorovaikutteisen esitysteknologian käyttö opetuksessa sekä vertaistuottamisen työvälineet (tuottaminen, tallentaminen, jakelu ja julkaisu) osana koulun teknistä toimintaympäristöä. Hanke järjestää aihealueesta erilaisia koulutustilaisuuksia (kuten Tuunaa tuntisi -messut) sekä levittää teemaan liittyviä innovaatioita aktiivisesti verkossa.
Koordinaattori Raisa Valtaoja
Puh. 040 806 2037
Suunnittelija Sini Kuoppala
Puh. 040806 3308
sposti: etunimi.sukunimi(at)tampere.fi
Yhteistyökumppaneina hankkeen toteutuksessa ovat mukana Tampereen seutukunnan kunnat, Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä sekä Tampereen yliopiston Informaatiotutkimuksen ja interaktiivisen median laitoksen tutkimuskeskus TRIM.



